Saki: Avoin ikkuna ja muita tarinoita

ESIPUHE

Kirjallinen maailma tuntee Hector Hugh Munron nimellä Saki. Hänen kirjailijanimensä ei ollut salainen edes hänen elinaikanaan. Saki kuulostaa japanilta mutta oikeasti sana on persiaa ja tarkoittaa juomanlaskijaa. Ei ole varmaa tietoa, miksi Munro valitsi juuri tällaisen pseudonyymin.

H. H. Munro syntyi 18.12.1870 Burmassa, jossa hänen skotlantilaissyntyinen isänsä palveli brittiläistä imperiumia poliisiylitarkastajana. Menetettyään äitinsä kaksivuotiaana hän muutti Englantiin, jossa joutui ankarien ja tiukkapipoisten sukulaistätiensä kasvatettavaksi. Hän sai hyvän koulutuksen ja palasi 23-vuotiaana Burmaan jatkaakseen isänsä uraa sotilaspoliisina, mutta joutui jo vuotta myöhemmin palaamaan Englantiin terveydellisistä syistä.

Tämän jälkeen Munro kehitti uran lehtimiehenä. Hän kirjoitteli lukuisiin lehtiin ja toimi The Morning Postin ulkomaankirjeenvaihtajana Balkanilla, Venäjällä ja Pariisissa 1900-luvun alussa. Tänä aikana hän alkoi julkaista myös kaunokirjallisuutta. Hän kirjoitti muutaman romaaninmittaisen tarinan sekä jokusen näytelmän. Hänen arvostetuinta ja kestävintä tuotantoaan ovat kuitenkin lyhyet satiiriset novellit, joita julkaistiin ensin eri lehdissä ja myöhemmin kokoelmissa.

Munron yksityiselämästä ei tiedetä paljoakaan, sillä hänen sisarensa hävitti hänen henkilökohtaiset kirjoituksensa kuoleman jälkeen. Munro ei koskaan mennyt naimisiin, ja on arveltu hänen olleen homoseksuaali. Koska homoseksuaalisuus oli tuohon aikaan rikos Englannissa ja aiheutti muun muassa Oscar Wilden tuhon, ymmärrettävästi hän ei olisi halunnut asian paljastuvan.

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä 1914 Munro oli jo yli-ikäinen, mutta hän ilmoittautui vapaaehtoisena palvelukseen jalkamieheksi. Hänen kerrotaan osallistuneen taisteluihin toipilaanakin, ja lopulta hän yleni kersantiksi.

Munro kuoli passiivisen tupakoinnin uhrina Sommen taisteluissa 16.11.1916, kun saksalaisen tarkka-ampujan luoti osui hänen päähänsä pimeässä yössä. Hänen legendaariset viimeiset sanansa olivat ”Sammuta se hiton tupakka!” Luultavasti Saki olisi arvostanut omaan kuolintapaansa liittyvää ironiaa, joka oli kuin hänen omasta novellistaan.


Suomessa Saki tunnetaan varsin huonosti. Hänen yksittäisiä novellejaan on ollut erinäisissä antologioissa, mutta ansaitsemaansa omaa kokoelmaa häneltä ei ole aiemmin julkaistu suomeksi. Näyttävimmin Saki on ollut esillä Suomessa vuosina 1991–92, jolloin Yleisradio esitti joukon Sakin novelleihin perustuvia pienoiskuunnelmia Timo Kanervan käsikirjoittamina ja suomentamina. Kuunnelmien dramaturgi oli Rauni Ranta.

Sakin koko novellituotanto kattaa toistasataa tarinaa. Käsillä olevaan kokoelmaan on valikoitu vain hänen fantasiapitoisimmat novellinsa, jotka nekin antavat näytteen Sakin monipuolisuudesta. Joukossa on sekä satiiria ja huumoria että makaaberia kauhua, joskus näitä kaikkia samassa novellissa.

Ilmeisesti lapsuuden kokemuksista johtuen Sakin satiirikonhampaissa olivat ennen kaikkea ilkeät sukulaistädit, joita rangaistaan novelleissa Tarinankertoja ja Sredni Vashtar. Englantilainen tekopyhän sovinnainen tapakulttuuri saa kyytiä varsinkin novelleissa Tobermory ja Siili. Armon ministerit ja Helvetillinen parlamentti pilkkaavat aikakauden poliittisia oloja. Vaikka satiirin silloiset kohteet ovat kadonneet muistoista, poliittinen teatteri ei ole pahemmin muuttunut sadan vuoden aikana. Postuumisti julkaistu Helvetillinen parlamentti viittaa itseironisesti myös Sakin omaan uraan näytelmäkirjailijana.

Novelleissa Gabriel-Ernest ja Villiä musiikkia huumorielementit on karsittu minimiin, ja ne ovatkin silkkaa kauhua. Kummitusjutuksi voidaan laskea myös Avoin ikkuna, joka on varmastikin Sakin tunnetuin novelli. Tarinan kekseliäs teinityttö Vera esiintyy muuallakin Sakin tuotannossa, vaikkakaan ei tässä kokoelmassa.

Brittiläinen kuiva huumori on maailmankuulua ja suosittua kaikkialla, missä älykkään huumorin päälle ymmärretään. Saki on yksi tämän huumorilajin pioneereista. Hänen terävän ironinen kynänsä ei ole tylsistynyt vuosisadassakaan ja löytää varmasti uusia lukijoita myös tulevista sukupolvista.

               - Erkka Leppänen